Karhun jäljillä – Onnivaaran Bobi

Toimivat koirat ovat yksi onnistuneen karhujahdin perusedellytyksistä, koirien tärkein tehtävä on pystyä jäljittämään ja paikallistamaan karhu. Karhut saattavat liikkua useita kilometrejä yön aikana tehden jälkitarhaa sotkeakseen omat jälkensä. Yleisiä karhujen käyttämiä kikkoja ovat ojanpohjat tai vesistöt sekä hirvien oleskelupaikat. Monille koirille varsinkin hirvien läheisyys tuottaa suuria ongelmia ja karhun jäljitys päättyykin hirvihaukkuun. Karhujahdissa koiran tärkein ominaisuus onkin jälkitarkkuus ja jäljellä pysyminen.

Hajuaistin perusteella koirat voidaan jakaa kolmeen ryhmään, jälki- ja ilmavainuisiin sekä koiriin jotka käyttävät kumpaakin edellä mainittua. Omasta kokemuksestani parhaiten karhulle soveltuvat jälkivainuiset koirat koska ilmavainuisen koiran riski vaihtaa hirvelle kesken jäljityksen on huomattavasti suurempi. Kuinka sitten saadaan jälkivainuinen koira? Suoranaisesti siihen ei koiranohjaaja pysty vaikuttamaan muuten kun nuorena aloitetulla jälki treenillä, mutta silloinkin valinta on aina koiralla.

Seuraavaksi kerronkin teille näistä harjoituksista sekä siitä kuinka ylipäätään päädyin nykyiseen koiraani Onnivaaran Bobiin (Fin Kva Karh1).

Eli.. Bobi on haettu Kontkasen Jarmolta, Onnivaaran kennelistä Polvijärveltä. Yhdistelmää etsiessäni halusin tulevan pentuni sukutaulussa olevan karhunhaukkujia molempien vanhempien taustalla ja juuri tälläinen haluamani yhdistelmä oli Jarmolla tulossa, eipä siinä muu auttanut kun käydä Jarmon luona kysymässä olisiko pentuja vielä vapaana.

Niinpä sitten Bobi kasvoi luovutusikäiseksi ja siitä alkoi yhteinen taipaleemme. Pentuaikana vietimme paljon aikaa lähimetsissä tulevaan työympäristöön tutustuen, tämä leikin varjolla tapahtuva perehdytys auttoi hyvin pentua tottumaan uusiin asioihin sekä hajumaailmaan. Jo nuorena Bobi osoitti omapäisyytensä ja itsenäisyytensä touhuamalla omia askareitaan välittämättä minusta juuri ollenkaan. Kerta kerran jälkeen reissut pitenivät ja koira viipyi lenkeillään aina kauemmin.

Yksi näistä reissuista kuitenkin jäi erityisesti mieleen. Lähdimme tuttuun tapaan lähimetsään jossa Bobin huomio kiinnittyi ojanpohjaan jota se nuuski innokkaasti, tarkemmin ojaa tutkiessani kiinnostuksen kohde paljastui karhun jäljeksi. Uskoin karhun olevan jo kaukana joten annoin Bobin seurailla niitä rauhassa jääden itse seuraamaan tilannetta sivummalta. Yhtäkkiä Bobi aloitti kiivaan haukun parinsadan metrin päässä. Noh eihän siinä auttanut kuin mennä katsomaan mitä se pentuhuima haukkuu. Yllätys oli itselle aikamoinen kun pääsin haukulle, Bobi haukkuu puuta vasten ja katsoi latvaa kohden. Samalla oma katseenikin kääntyi ylös ja huomasin puussa karhun. Välittömästi mieleen tuli että mitenhän tässä käy, koirakin kun oli vielä aivan pentu. Nopeasti yritin saadan Bobin kiinni, mutta eipä ollut Bobi samaa mieltä isännän kanssa.. haukku vain jatkui. Puolen tunnin taistelun jälkeen sain vihdoin koiran kiinni ja karhu sai jäädä rauhaan. Oli onni että karhu pysyi puussa eikä ruvennut hätyyttelemään koiraa tai minua. Tämän kokemuksen jälkeen ensimmäinen syksy vietetttiin hirviä haukkuen ja karhun jäljillä käytiin vain hihnassa.

Seuraavana keväänä Bobin olleessa reilun vuoden ikäinen teinipoika aloitimme todellisen treenin syksyn karhujahtia silmälläpitäen. Kuntoa kasvatettiin uittamalla veneen perässä sekä polkupyörällä juoksuttaen. Karhunjäljitystä harjoiteltiin liinaamalla, eli jäljittämällä karhua koiran ollessa kytkettynä liinaan. Liinaamalla koira oppii jäljittämään karhua rauhallisesti ja samalla myös isäntä oppii lukemaan koiraansa. Liinatessa täytyy kuitenkin muistaa että karhun häirintä rauhoitusaikana on kielletty ja aina ennen harjoitusta on varmistuttava ettei karhu ole alueella.

 

Pitkältä tuntuvan kesän jälkeen saapui vihdoin elokuu ja karhujahdin aloitus. Oli elokuun 28 päivä kun saimme havainnon karhusta ja pääsimme tositoimiin. Koira irti ja muutamien satojen metrien päästä alkoi haukku. Voitte kuvitella miltä tuntuu kuunnella kaiken työn ja hien jälkeen oman koiran ensimmäistä kunnollista karhuhaukkua, takaan että siinä raavainkin mies herkistyy ainakin hetkeksi! Tämä hetki on se toiseksi paras palkinto jonka koiran koulutuksesta voi saada.

Kaatolupa oli voimassa joten eihän siinä muu auttanut kuin hiipiä haukulle, karhunkaato mielessä. Kuten yleensä, karhu oli valinnut tiheän pusikon suojakseen. Pääsin kuitenkin hiljalleen hiipien noin 13m päähän karhusta. Karhu katsoi suoraan minua kohden, mutta kun nostan aseeni ja siirrän ristikon karhun rintaan Bobi vilkkuu samanaikaisesti ristikossa. Silloin päätin etten halua ottaa turhaa riskiä vaan päätin antaa karhulle pienen karkon toivoen että se menisi jollekkin ympärillä olevista passimiehistä. Näin ei kuitenkaan käynyt ja karhu säästi henkensä tälläkin kertaa.

Syksyn aikana sain Bobille vielä useita karhuhaukkuja, mutta kaatoa emme vielä yrityksistä huolimatta saaneet. Myöhemmin syksyllä saatiin myös haukuttua karhunhaukkutaipuvuuskoe tuloksella Karh1.

Teksti & kuvat Sami Piiroinen

Kommentit

kommentit

ftf_open_type: